Ystävät

Tyypillinen keskustelu kenen tahansa ystäväni kanssa:

Minä: "No sit se niinku sano ettei se halua enää tapailla mun kaa."
Ystävä: "Voi pieni, miten sä nyt sitten pärjäät?"
Minä: "No mä varmaan sitten etsin jonkun uuden. Mut kerro mulle yks asia: miks mulle aina käy näin?!?"
Ystävä: "Mä oon miettiny ihan samaa. Mistä sä löydät noi kaikki sekopäät?"
Minä: "Emmä tajuu. Mussa on varmaan jotain vikaa."

Olen ollut täydellinen idiootti.

Minulla on ollut onnea saada ystäviksi aivan mahtavia tyyppejä. Ystäväpiirini ei ole lukumäärässään niitä suurimpia, mutta lujuudessaan se on vankkumaton. Miksi etsin rakkautta, vaikka sitä on ympärilläni yllin kyllin? Olenko sokea sille, mitä minulla jo on?

Romanttiset komediat sekä amerikkalaiset teinisarjat ovat esitelleet meille elämäntavan, jossa traditionaalinen perhemalli korvautuu ystäväpiirin muodostamalla "valikoidulla perheellä". Kuitenkin kaikkiin niihin kuuluu ajatus siitä, että ystävät ovat olemassa pohjimmiltaan sitä varten, että he tukevat yksilöä pääsemään parisuhteen satamaan, ja heittävät pelastusrenkaan kun suhde syystä tai toisesta kariutuu. Kulttisarja Sinkkuelämää oli tästä hyvä esimerkki: joukko ystävyksiä, jotka yhdistivät voimansa metsästäkseen miehiä, ja jotka pettymysten kohdatessa nuolivat toistensa haavoja vuoronperään.

Asetettu ihanne on edelleen kahden henkilön muodostaman parisuhteen löytäminen, ei niinkään mielekkään sosiaalisen verkoston muodostaminen. Sosiaalinen verkosto on ainoastaan taustamuuttuja, jonka ei nähdä korvaavan yksilön pariutumistarvetta. Täydellinen kuvitteellinen verkosto noudattaa edelleen eräänlaista Nooan arkki -mallia, jossa pariutuneet yksilöt vaeltavat cocktailit kädessä pitkin risteilyaluksen käytäviä. Malliin sisältyy oletus, että maailmassa on vain yksi Oikea, joka on kykeneväinen tyydyttämään kaikki yksilön emotionaaliset tarpeet. Kaunis ajatus ja kiistatta elokuvateollisuudessa suuresti kannatettu, mutta silti kovin kaukana elämän realiteeteista.

Elämä ei ole tv-sarja tai romanttinen komedia. Elämässä ystävillä on muutakin miettimistä, kun yrittää parittaa minua seuraavalle sulhasehdokkaalle tai kuunnella loputtomia jaaritteluitani epäonnistuneista deittailukuvioista.

Väitän, että on paljon vaikeampi löytää hyviä ystäviä kuin päästä naimisiin. Siksi olisi syytä olla kiitollinen ystävistään, eikä nähdä heitä vain halpana terapiatyövoimana.

Ylipäätään elämässä tulisi olla kiitollinen siitä mitä on, eikä kiittämätön siitä, mitä vielä puuttuu.

Kysymys "miks mä oon sinkku" on siten väärin asetettu. "Mitä olen tehnyt ansaitakseni nämä ihanat ystävät" osuu lähemmäs totuutta. Yhtä vähän kuin olen ansainnut ystäväni, olen ansainnut parisuhdekumppanin. Se tulee jos on tullakseen, pyytämättä ja yllätyksenä, täysin vailla omaa ansiotani.