Ystävät

Tyypillinen keskustelu kenen tahansa ystäväni kanssa:

Minä: "No sit se niinku sano ettei se halua enää tapailla mun kaa."
Ystävä: "Voi pieni, miten sä nyt sitten pärjäät?"
Minä: "No mä varmaan sitten etsin jonkun uuden. Mut kerro mulle yks asia: miks mulle aina käy näin?!?"
Ystävä: "Mä oon miettiny ihan samaa. Mistä sä löydät noi kaikki sekopäät?"
Minä: "Emmä tajuu. Mussa on varmaan jotain vikaa."

Olen ollut täydellinen idiootti.

Minulla on ollut onnea saada ystäviksi aivan mahtavia tyyppejä. Ystäväpiirini ei ole lukumäärässään niitä suurimpia, mutta lujuudessaan se on vankkumaton. Miksi etsin rakkautta, vaikka sitä on ympärilläni yllin kyllin? Olenko sokea sille, mitä minulla jo on?

Romanttiset komediat sekä amerikkalaiset teinisarjat ovat esitelleet meille elämäntavan, jossa traditionaalinen perhemalli korvautuu ystäväpiirin muodostamalla "valikoidulla perheellä". Kuitenkin kaikkiin niihin kuuluu ajatus siitä, että ystävät ovat olemassa pohjimmiltaan sitä varten, että he tukevat yksilöä pääsemään parisuhteen satamaan, ja heittävät pelastusrenkaan kun suhde syystä tai toisesta kariutuu. Kulttisarja Sinkkuelämää oli tästä hyvä esimerkki: joukko ystävyksiä, jotka yhdistivät voimansa metsästäkseen miehiä, ja jotka pettymysten kohdatessa nuolivat toistensa haavoja vuoronperään.

Asetettu ihanne on edelleen kahden henkilön muodostaman parisuhteen löytäminen, ei niinkään mielekkään sosiaalisen verkoston muodostaminen. Sosiaalinen verkosto on ainoastaan taustamuuttuja, jonka ei nähdä korvaavan yksilön pariutumistarvetta. Täydellinen kuvitteellinen verkosto noudattaa edelleen eräänlaista Nooan arkki -mallia, jossa pariutuneet yksilöt vaeltavat cocktailit kädessä pitkin risteilyaluksen käytäviä. Malliin sisältyy oletus, että maailmassa on vain yksi Oikea, joka on kykeneväinen tyydyttämään kaikki yksilön emotionaaliset tarpeet. Kaunis ajatus ja kiistatta elokuvateollisuudessa suuresti kannatettu, mutta silti kovin kaukana elämän realiteeteista.

Elämä ei ole tv-sarja tai romanttinen komedia. Elämässä ystävillä on muutakin miettimistä, kun yrittää parittaa minua seuraavalle sulhasehdokkaalle tai kuunnella loputtomia jaaritteluitani epäonnistuneista deittailukuvioista.

Väitän, että on paljon vaikeampi löytää hyviä ystäviä kuin päästä naimisiin. Siksi olisi syytä olla kiitollinen ystävistään, eikä nähdä heitä vain halpana terapiatyövoimana.

Ylipäätään elämässä tulisi olla kiitollinen siitä mitä on, eikä kiittämätön siitä, mitä vielä puuttuu.

Kysymys "miks mä oon sinkku" on siten väärin asetettu. "Mitä olen tehnyt ansaitakseni nämä ihanat ystävät" osuu lähemmäs totuutta. Yhtä vähän kuin olen ansainnut ystäväni, olen ansainnut parisuhdekumppanin. Se tulee jos on tullakseen, pyytämättä ja yllätyksenä, täysin vailla omaa ansiotani.

Flames to dust

Yö teki hiuksiin kiharat, mutta rännästä niistäkin jäi vain muisto.

Why do all good things come to an end?

Kaiho.

Koko päivä on mennyt haikealla mielellä. Putkiremontti on kotona valmis, ja kuukauden samoilu tilapäiskämpästä toiseen on tullut päätökseen.

Tuntuu kuin aikaa olisi kulunut enemmänkin. Tai sitten vain kiinnyn uusiin paikkoihin kovin helposti. Mikähän kotona on, kun en siellä oikein viihdy? Kyynelsilmin hyvästelen toisten ihmisten asuntoja, sellaisia, joihin en ole tuonut muuta omaa kuin läppärin ja vaatteet. Kaikki on toisten tekemää, toisten jäljiltä. Mutta minä viihdyn niin.

Viimeisen kämpän ehti nähdä myös T. Pakkasin hänen tuomiaan matkamuistoja ja löysin matkalaukkutarrat. Vieläkö se pyörii mielessä? Taidan kiintyä kovin nopeasti paikkojen lisäksi myös ihmisiin.

Kevät sulatti lätäköitä ja teki olon epämukavaksi untuvatakissa. Mieli tekisi jonnekin. Ei välttämättä kovin kauas, vain jonnekin.

Kotona on remontin jäljiltä likaista ja epämukavaa, liikaa kaikkea. Ehkä kiinnyin uusiin tilapäiskoteihin siksi niin paljon, että niissä ei ollut menneisyyden painolasteja silmissä. Ehkä niissä tuntui vapaammalta, helpommalta hengittää.

Väitän, että kaikki tämä liittyy suoraan parisuhdejuttuihin. Mitään ei tapahdu, ennen kuin olen siivonnut kaikki luurangot pois kaapeista, ja laittanut turhat muinaismuistot viimeiseen arkistoonsa.

Kaihomielen kohennukseksi päätin päivittää vuodevaatteet kevätasuun :)

Putkiremontti & Evakkonostalgiaa

Poly Whateria?!?

Heeei, nyt nyt. Kerta kaikkiaan. Hohhoijaa. Huh huh.

Teen, mitä kipeänä nyt kotona tehdään. Annan luotettavan ystäväni OkCupidin (www.okcupid.com) luotsata minua kohti rakkauden satamaa. Selailen ilmoituksia, juon lämmintä maitoa, syön pullaa ja annan auringon paistaa.

Sitten niitä alkaa tulla eteen yhä enemmän. Tuossa on kivannäköinen mies, uijui, tuollapas on väkevät kädet ja jännä parta...tuo on yliopistolla, joku tutkija siis, ja tuo näköjään on avoimessa suhteessa.

Niin. Mitä enemmän käytän näitä niinsanottuja sinkkusivuja, sen enemmän kohtaan siellä ihmisiä, jotka eivät ole samassa elämäntilanteessa kanssani. Tsekkaa tämä:

"Olen XX ikäinen parrakas, tynnyrinmuotoinen seppä pääkaupunkiseudulta. Asun KAHDEN upean naisen kanssa avoimessa suhteessa. Etsin fetissikumppania. Vaimoni on ok asian suhteen"

Tai tämä:

"Mikä on yksityisin salaisuutesi, jonka haluaisit jakaa muille?" "Olen kiinnostunut polyamoriasta. Ajattelen paljon ihmissuhteita, luottamusta, pettymyksiä, mustasukkaisuutta ja sen sellaista"

"Olen kiinnostunut ekologisista elämänarvoista, kierrättämisestä, urheilusta ja polyamoriasta".

"Etsin seurustelukumppania, ja uskon polyamoriaan".

Niin että mihin??

Suomessa toimii asiaan vihkiytynyt yhdistys (kuinkas muuten...), jonka päämääränä on ajaa polyamoristen henkilöiden asemaa yhteiskunnassa. Yhdistyksellä on luonnollisesti omat nettisivut, jotka aukeavat osoitteessa http://www.polyamoria.fi/poly.html.

Että näin. Polyamoriaa ei siis tule sekoittaa pettämiseen, koska se on yhteisesti sovittu yhteiselämän muoto, eikä se toisaalta nykyisen avioliittolakimme tuntemassa mielessä ole myöskään polygamiaa. Suomen lain mukaan naimisiin voi mennä kerrallaan vain yhden henkilön kanssa, ja seuraavan kanssa avioituakseen pitää ottaa ero edellisestä. Kuitenkin yhteiselämä useamman henkilön välillä on täysin mahdollista, ja silloin he lain sekä Kelan etuuksien edessä muodostavat 'ruokakunnan'.

Ottamatta tässä enempää kantaa kyseiseen elämäntapaan ihmettelen, miten elämässä onkin niin, että toiset eivät löydä sitä yhtäkään kumppania, ja tynnyrinmuotoiset levyseppähitsaajat elävät KAHDEN naisen kanssa kolmatta etsien? Onko tämä sama kuin se ilmiö, että raha tulee rahan luo?

Ehkä olen hiukan skeptinen kaikkien poly-ilmiöiden suhteen, koska mielestäni ihmisparit ovat kuin joutsenia, tarkoitetut elämään yhdessä kuolemaan saakka. Toisaalta arvostan rehellisyyttä. Monet elävät koko elämänsä onnellisena aviopuolisonsa kanssa, ja vasta jälkipolville jää pengottavaksi todistusaineistot siitä, kuinka henkilö on viettäny polyamorista elämäntapaa parisuhteiden muille osapuolille sitä kertomatta.

Ja toisaalta: edes sinkkuus ei valitettavasti suojaa pettymyksiltä. Odotukset tulevat kuitenkin viime kädessä yksilön omasta päästä.

Miehet, jotka pitävät kissoista

Maaliskuu. Päivät pitenevät, aurinko paistaa, välillä jokunen nurkka valtavista lumikasoista osoittaa sulamisen merkkejä. Kyllähän sen tietää, mitä silloin on mielessä.

Alkuvuoden hiljaselon jälkeen on ollut vähän sutinaa.

Tapaus 1: Mr. J. 29-vuotias markkinointialan ihminen. Rento hengailija, pilke silmäkulmassa. Alun perin briteistä kotoisin, asunut täällä jo hyvän tovin. Vaikutti erittäin lupaavalta. Piti ulkoilusta, urheilusta, valmis kokeilemaan kaikkea uutta.
Lopputulos: kahdet huippuhauskat treffit, joiden aikana kauniita kohteliaisuuksia sinkoili puolin ja toisin. Uskoin ja amorin nuolen osuneen, kunnes kaverilla alkoi kiireinen vaihe töissä (ja varmaan myös muussa elämässä...), eikä hän enää vastannut viesteihin.

No, Mr.J:n haavat tapetoitiin Mr. T:llä.

Tapaus 2: Mr. T. Ei-helsinkiläinen IT-nörtti. Muistutti hiukan James Bondia (niin, miksen heti juossut karkuun...). Jopa kiusallisen komea, äärimmäisen hyvä supliikki, niin ikään britti (sillä se murhe lähtee millä se tulikin...vai miten se meni...)
Vaikutti erittäin lupaavalta, 34v, eronnut jo tovi sitten, antoi ymmärtää sitoutumisaikeita.
Lopputulos: yksi yhteinen viikonloppu, jonka aikana tapahtui vakuuttelua omien tuntemusten myönteisestä laadusta. I<3U -osastollakin käytiin. Viikonlopun jälkeen yksi facebook -keskustelu, jossa henkilö pyörsi kaikki puheensa ja kertoi tulleensa edellisessä suhteessaan niin pahasti satutetuksi, ettei tunne tällä hetkellä mitään ketään kohtaan.

Tilanne tällä hetkellä: molemmat henkilöt poistettu yhteystietolistoilta.
Yritän miettiä, mitä näistä tapauksista voisi oppia.
Ainakin varmaan sen, ettei pidä IKINÄ ryhtyä mihinkään vakavaan kissoista pitävien miesten kanssa. Ainakaan silloin, jos kissoista pitäminen sulkee pois koirista pitämisen. Nimittäin, Mr. T:tä lainatakseni:

"Koirat vaatii jotenkin niin kauheasti omistautumista, niitä pitää koko ajan paijata tai ruokkia tai viedä kävelylle. Kissat on silleen kivoja, että ne on suurimman osan ajasta omissa oloissaan, mutta niitä voi sitten välillä silittää jos tulee semmonen olo että kaipaa hellyyttä. "

Ööö, ajatteletko samaa kuin minä...?

Tänä vuonna lupaan....

No niin, tämä tästä vielä puuttui. Päätin jo, etten lupaa yhtään mitään kun kaikki semmoinen menee aina metsään, mutta tässä sitä ollaan.

Tänä vuonna hankin itselleni Harrastuksen. Salilla ja jumpissa käymistä ei lasketa. Ei myöskään ulkoilua, luontoa, nukkumista ym. nokkeluuksia. Hankin jonkin harrastuksen, joka tuo elämääni sisältöä. Ei, laihdutus ei ole sellainen.

Harrastaminen on tärkeää siksi, että

a) se suuntaa katseen pois omasta navasta
b) se suuntaa ajatukset pois jääkaapin sisällöstä ja jenkkakahvoista
c) se tuo elämään uuden tason, joka nostaa arkisen suoriutumisen yläpuolelle
d) asiantuntijuus on seksikästä
e) seksikkäällä tavalla asiantuntevat ihmiset vetävät muita puoleensa.

Olen salaa kadehtinut sellaisia ystäviäni, jotka harrastavat. Yksi tietää kaiken muodista, toinen taas elokuvista. Kolmas käy keikoilla. Lopuilla onkin sitten kissoja, koiria tai lapsia, joista tietävät jotakin ja jotka tuovat heidän elämäänsä iloa. Niin ja sitten jotkut leipovat. Minä vain syön.

Tykkään lukemisesta, mutta luen mitä milloinkin. Jos tekisin siitä järjestelmällisempää, se voisi olla harrastukseni. Tai yhtä hyvin voisin valita jonkin elokuvaohjaajan, ja alkaa seurata hänen teoksiaan. Tai mennä posliinimaalauskurssille. Opetella lakkaamaan kynsiä kauniisti. Tiedänpä sellaisenkin naisen, joka laihtui puolet elopainostaan alettuaan tehdä käsin koruja!

Uskon, ettei harrastuksen tarvitse olla edes mikään sellainen, missä tapaa miehiä (tai laihtuu puolet elopainostaan). Niin kauan kuin se on jotain sellaista, mistä aidosti pidän ja innostun, se säteilee hyvää energiaa ulospäin.

Kyllä. Siskot ja veljet, nyt harrastetaan vaikka väkisin.